Yhteystiedot ja muistokivet

Muistokivi 1. Mannerheimin juna saapui 3.6.1945 klo 8.41 Putikon asemalle. Päivä oli sateinen. Presidentti nautti lounaan hotelli Finlandiassa Punkaharjulla. Seuraavana päivänä oli marsalkan 78. syntymäpäivä ja Puolustusvoimien lippujuhla. Eversti Bruncrona oli valinnut Putikon syntymäpäivien viettopaikaksi sen luonnonkauneuden ja rauhallisuuden vuoksi. Kaksi putikkolaista pikkutyttöä Leena Sivula ja Sirpa Kettunen tulivat onnittelemaan ja tuomaan "Residentille kukkia". Tytöt palkittiin junan ravintolavaunussa runsaalla jäätelö- ja hedelmäsalaattiannoksella. Puoliltapäivin saapuivat Mikkelistä onnittelemaan jalkaväenkenraali Heinrichsin johdolla kenraalit Oesch, Valve ja Lundqvist sekä Heinrichsin adjudantti Sutela.

(Kirjasta: "Ylipäällikön juna" Kari Salo ISBN 978-952-7260-07-4)

Muistokivi 2. Putikko valittiin v.1992 valtakunnalliseksi "Vuoden Kyläksi". Teemana kyseisenä vuonna oli kansainvälisyys, joka oli saanut alkunsa elokuussa v.1987. Silloin Putikossa järjestettiin Euroopan arkkitehtiopiskelijoiden (E.A.S.A.) tapaaminen teemalla "Arkkitehtuuri ja Luonto". Suomalaisten järjestäjien mukaan Putikko valikoitui tapahtumapaikaksi ylivoimaisesti parhaana 17:stä ehdolla olleista. Osallistujia oli 570 henkeä 27:stä maasta; opiskelijoita, arkkitehteja ja professoreja. Vuoden kylä valinnassa merkittävimmät perusteet olivat Frèdèric Bonnetin arkkitehtuurin diplomityö "Paris - Putikko", Kansainvälinen vapaaehtoinen työleiri (KVT) ja Gruppo Putikko ry:n vappuna Pariisissa perustettu Euroopan jaosto.

Muistokivi 3. Moskovan rauha solmittiin 13.3.1940. Sopimuksen mukaan Karjalan alue oli tyhjennettevä lyhyessä ajassa. Sen seurauksena mm. tämän aseman kautta alkoi kulkea päivittäin suunnaton määrä junia kohti Keski-Suomea. Putikon asemalla 18.03.1940 seisoi ensimmäisellä raiteella evakuointijuna n:o 26. Särkisalmen asemalta lähteneen junan n:o 28 konduktööri oli välittänyt veturinkuljettajalle junanlähettäjän antaman määräyksen junan pysäyttämisestä Putikon aseman Särkisalmen puoleisen vaihteen taakse. Viipurilainen veturinkuljettaja ei kuitenkaan pysähtynyt määräyksen mukaisesti sahan piipun kohdalla sijainneelle vaihteelle, vaan jatkoi matkaa raiteella 1 seisoneen evakuointijunan perään.  Törmäyksessä junan n:o 26 neljä vaunua ja junan n:o 28 veturi ja yksi vaunu tuhoutuivat  yhteentörmäyksessä ja syttyneissä tulipaloissa (kamiinalämmitys). Surmansa tapahtuneessa onnettomuudessa sai 14 Karjalan evakkoa ja 23 loukkaantui, osa vakavasti. Edellisenä  iltana kylälle oli saapunut rintamalta sairasautokomppania ja sen mukana lääkäreitä, sairaanhoitohenkilöstöä, ajoneuvoja sekä lääkintämateriaalia. Niinpä loukkaantuneet saivat nopeasti parhaan mahdollisen ensiavun. Ensihoidon jälkeen heitä siirrettiin Punkaharjulla sijainneeseen sotasairaalaan ja Savonlinnan sairaalaan. Viipurin hovioikeus tuomitsi  antamassaan päätöksessä 15.5.1942 veturikuljettajan mm. kuolemantuottamuksessa ja rautiehallituksen vaatimusten mukaisesti korvausvelvolliseksi veturin ja vaunujen vahingoittamisesta. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen ja yhtyi antamassaan päätöksessään 10.12.1942 kihlakunnan oikeuden tekemään päätökseen, jossa veturin kuljettaja vapautettiin vastuusta onnettomuuteen. (Kansallisarkisto, Korkeimman Oikeuden päätös n:o 7109 / n:o 839/311 VO. 1942).

Putikon Pro Patria-taulu (Isänmaan puolesta) oli alunperin sijoitettu Putikon kansakoululle arviolta v. 1956 -58. Koulun lakkautuksen (v. 2006) jälkeen taulu sijoitettiin Punkaharjun seurakunnan seurakuntatalolle. Muutaman viime vuoden aikana lakkautettujen koulujen taulut ovat palanneet kotikylilleen. Viimeisimpänä Putikon taulu sai uuden julkistamisen vanhan aseman tavaramakasiinin pohjoispuolen päätyseinään 1.8.2026. Paljastuspuheen ja esitelmän sankarivainajista piti prikaatinkenraali Pekka Tuunanen. 

                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Rautatien Elisenvaarasta Savonlinnaan (81,44 km) rakennustyö alkoi joulukuussa v.1904. Viimeisimpänä työnä Kyrönsalmen silta saatiin valmiiksi tammikuussa v.1908. Koko rataosa vihittiin juhlallisesti käyttöön 1.2.1908. Ensimmäinen höyryveturi Elisenvaarasta nykyisen Luston  (Punkaharju) asemalle liikennöi marraskuussa 1906. Punkaharjun (IV- luokan) asemalla toimi myös radan rakentajien lapsille ylempi kansakoulu. Kaikki rataosan rakennukset on suunnitellut arkkitehti Bruno F. Granholm. Parikkalan asema oli alunperin peilikuva Putikon asemasta, mutta se paloi v. 1917 ja asema rakennettiin uudelleen arkkitehti Thure Hellströmin V- luokan piirustusten mukaan. Sitä on muutettu ja laajennettu v.1949. Retretin asemalaiturille valmistui v.1987 taiteilija Olavi Lanun suunnittelema ajattelijaa esittävä veistos "Siirtolohkare". Savonlinnan asema valmistui v.1907.  VR:n toiminta loppui Putikossa 30.4.1986. Junat pysähtyivät aikataulun mukaisesti viimeisen kerran Putikossa v.1990 ja seisake lakkautettiin v.2007.

Bruno Granholmin kansallisromantiikkaa ja jugendia henkiviä Kuopio - Iisalmi radalle vuonna 1900 laatimia V luokan aseman piirustuksia käytettiin pienin poikkeuksin ja laajennuksin seuraavilla asemilla: Syväoro, Sorjo, Parikkala (paloi 1917), Särkisalmi, Putikko (C-tyyppi v.1906), Punkasalmi, Kulennoinen, Silvola (Kerimäki), Espoo, Kirkkonummi, Kauklahti, Kela, Masala, Tähtelä, Päivölä, Alapitkä, Soinlahti, Kauppilanmäki, Koski, Mäntyluoto, Toivala, Sukeva, Keuruu, Petäjävesi, Kintaus, Leppävesi, Laukaa, Kuusa, Suolahti, Olhava, Kuivaniemi, Simo, Tuira, Haukipudas,Siilinjärvi ja Lapinlahti. 

Bruno F.erdinand Granholm (1857 - 1930) aloitti rautatiehallituksen ratakonttorin ensimmäisenä arkkitehtinä vuonna 1892.