Hannun tarina
Istuin epäröiden ja arkana dreijan ääreen, tietämättä mitä minun olisi pitänyt tehdä. Kiinnostukseni dreijaa kohtaan oli kuitenkin herännyt pikkuhiljaa, kun olin seurannut, kuinka muutamat toisen vuosikurssin opiskelijat Savonlinnan kotiteollisuuskoulun kovien materiaalien osastolta näyttivät viihtyvän saven "pyörityksessä" paremmin kuin opiskelun kohteena olevissa metallitöissä. Kun suurin osa opiskelijoista oli retkellä Leningradissa (v. 1982) päätin kokeilla dreijausta - minun ei tarvinnut pelätä epäonnistumistani niin paljon. Annoin saven pyöriä sormieni välissä ja muutamien vinkkien avulla onnistuin muovaamaan ensimmäisen kuppini. Tästä kokemuksesta syntyi valtava innostus ja käytin kaiken mahdollisen "vapaan" opiskeluaikani "vääntämällä" dreijalla milloin mitäkin. Varsinaista opetusta keramiikan tekemiseen ei ollut, mutta se ei vähentänyt intoani, jota myös metallityön opettajani Seppo Salmi sopivasti ruokki.
Seuraavat puolitoista vuotta vierähtivät kuin siivillä oman dreijan ääressä opiskelija-asunnossani ja lopputyönä omaa keramiikanpolttouunia valmistaen. Kun opettajamme Seppo Salmi keväällä 1984 jakoi meille päästötodistukset, luokkatoverini saivat onnittelut metallisepän tutkinnosta, minulle hän sanoi: Onneksi olkoon SAVISEPPÄ! Tuo lausahdus on viitoittanut tietäni viimeiset vuosikymmenet.
Koulun jälkeen pääsin 9 kuukauden yrittäjäkurssille Lahteen päämääränäni oman yrityksen perustaminen. Kesän -85 tein jo "täyttäpäätä" keramiikkaa. Yriyksen perustin 1.9.1985 ( T:mi Saviseppä om. Hannu Sairanen). Ensimmäiset kuukaudet, vuokraamassani entisessä pikku navetassa, menivät iloitessa pelkästä mahdollisuudesta tehdä sitä mitä kaikkein eniten halusi. Kesän lähestyessä, keväällä 1986 oli pakko miettiä, kuinka saisin myytyä talven tuotantoni ja yritykseni pyörimään edelleen. Hämmästyksekseni syksyyn mennessä olin saanut myytyä suurimman osan töistäni Suurenkylän maamiesseurantalolla valtatie 6:en varrella Kesälahdella, joka innosti minua jatkamaan!
Marraskuussa v. 1986 vuokrasin VR:ltä keväällä vapautuneen Putikon aseman (200 m synnyinkodistani Suojatalosta) asuin- ja työtiloikseni. Ostin aseman Valtion Kiinteistölaitokselta v.1997. Nimesin kiinteistön virallisesti "Brunolaksi", Bruno Granholmin mukaan.
35:n vuoden aikana dreijattuani n. 70 000 savikiloa, ja saman verran ihmisten kohtaamisia aseman makasiinissa, tunnen oppineeni jotakin itsestäni. Maksava asiakas, saven ohella, on ollut armoton kouluttaja. Melkein kaikki virheet olen varmasti jo tehnyt, mutta samalla on oppikin mennyt perille. Periksi ei voi antaa ja kaiken voi tehdä uudelleen ja paremmin jokaiseen työhön parhaansa tehden.
Alusta lähtien olen käyttänyt raaka-aineena kivitavaramassaa (polttolämpötila 1250 C°) laadun ja kestävyyden takaamiseksi. Lasitteet olen kokeillut ja sekoitellut itse ensimmäistä vuotta lukuunottamatta. 80-luvun lopulla oli kovia pakkastalvia, Putikossakin -42 C°, ja lähes kaikki omenapuut paleltuivat. Olen poltellut paleltuneiden omenapuiden oksia saunan uunissa ja sekoittanut tuhkan peruslasitteeseen. Omenapuuntuhkalasitteesta onkin muodostunut tavaramerkkini (trade mark) vuosien kokeilujen jälkeen. Tuhkalasitteen lorautan, vetkuttelen ja vatkuttelen kuppieni kylkiin - sattuman halliten.
Muodot ja mallit toteutan dreijatessa, koska en luota piirustustaitooni niin paljon kuin todellisen esineen muotoiluun intuitiolla silmän ja käden yhteistyön tuloksena. Tietysti kuuntelen myös asiakkaitani, ja parhaat tuotteet ovatkin syntyneet keskustelujen, toiveiden ja kokeilujen tuloksena. Työpäiväni kestää 5 - 7 tuntia. Kokemukseni mukaan lihakseni puutuvat siinä määrin, ettei ole mielekästä jatkaa pidempään, jos todella työskentelen kyseiset tunnit, enkä vain nautiskele vapaudestani käsityöläisenä. Ahkeruus ja kurinalaisuus ovat työssäni ehdottomat vaatimukset. Työviikkoni alkaa aina puhtaalta pöydältä maanantaisin ja päättyy useimmiten perjantain lasitukseen.
Vuodenkiertoni työskentelyssä alkaa elokuun puolivälissä, kun näyttelykausi päättyy aseman makasiinissa. Noin 10 kuukautta myöhemmin kesäkuun alussa aloitan valmistella uutta kesänäyttelyä. Valmistamani tuotteet myyn kaikki suoraan asiakkailleni, jotka mahdollisesti kertovat tuotteistani kolmelle tuttavalleen, ja yksi heistä saattaa tulla uudeksi asiakkaakseni (näin ovat amerikkalaiset tutkineet jo kymmeniä vuosia sitten).
Koen silloin onnistuneeni, kun valmistamani tuote kestää aikaa - vuosienkin käytön jälkeen jokin "kuppi" on yhä asiakkaallani jokapäiväisessä käytössä. Työ ja tuote on tehty lopullista käyttäjää varten.
SAVISEPPÄNÄ työskentely on fyysisesti kuluttavaa (niska, hartiat, selkä) ja yksinäistä puurtamista. Taloudellisen varmuuden dreijarina saavutin n. 9 vuodessa, enkä osaa vieläkään kuvitella tekeväni muuta työtä elääkseni.
Työn kuluttavuuden vuoksi savisepän suunta on tehdä vähemmän ja aina paremmin, siis nyt jo stop-down-yritys.
Putikossa 2020 Hannu Sairanen
SAIMAALLA TEHTY
MADE AT LAKE SAIMAA
Pia Behm & Lasse Pulkkinen
ISBN 978-952-93-9193-6
Saimaalla Tehty on tarina kahdestatoista Saimaan
alueella toimivasta yrityksestä ja erityisesti
ihmisistä näiden yritysten takana. Se on tarina
rohkeudesta, intohimosta ja polttavasta halusta
kehittää jotakin uutta ja erilaista, rakentaa omalta
osaltaan saimaalaista tarinaa.